Everon Group on yksi Euroopan johtavista hoivateknologiayhtiöistä. Suomessa, Ruotsissa ja Isossa-Britanniassa toimiva konserni kehittää digitaalisia ratkaisuja, joiden tavoitteena on vastata väestörakenteen muutokseen kestävästi ja ikääntyvien elämänlaatua parantaen.
Teknologiajohtaja Pasi Oksa seuraa aitiopaikalta, kuinka sosiaali- ja terveydenhuollossa siirrytään vähitellen reaktiivisesta toiminnasta kohti ennakoivampaa ja dataohjatumpaa hoivamallia.
”Muuttuvan väestörakenteen myötä hoitotyöhön on valjastettava entistä enemmän teknologiaa, jotta voidaan taata laadukas hoito kaikille”, hän toteaa.
Samasta syystä Everonin strateginen valinta on panostaa ohjelmistoihin, dataan ja analytiikkaan. Teknologia nähdään ennen kaikkea välineenä ihmisten auttamiseen. Se ei ole hoitotyön korvaaja, vaan sen vahvistaja.
Toimialan muutos ei ole Everonille vain ulkoinen kehityskulku, vaan tietoinen strateginen suunta. Vuoden 2024 strategiatarkennus linjasi konsernin siirtymää entistä vahvemmin ohjelmistokeskeiseksi toimijaksi. Laitteet, kuten erilaiset sensorit ja tukiasemat, ovat edelleen välttämättömiä. Arvonluonti siirtyy kuitenkin yhä selvemmin siihen, miten niiden keräämää dataa hyödynnetään.
Kun Everon aloitti toimintansa Suomessa vuonna 2004, täysin langaton järjestelmä oli alan edelläkävijäratkaisu. Tänään langattomuus on perusvaatimus. Laitteiden hinnat ovat laskeneet ja saatavuus parantunut. Kilpailuetu syntyy siitä, miten data jalostetaan merkitykselliseksi tiedoksi hoito- ja hoivaprosessien tueksi.
”Laitteet ovat mahdollistajia. Arvo syntyy ohjelmistossa. Se, miten data analysoidaan ja miten siitä tuotetaan hoitotyötä aidosti tukevaa tietoa, on ratkaisevaa”, Oksa korostaa.
Sosiaali- ja terveydenhuollossa on pitkään toimittu hälytyspohjaisesti. Teknologia ilmoittaa, kun jotain on jo tapahtunut. Seuraava askel on siirtyä malliin, jossa riskit tunnistetaan ennen kriittistä tilannetta.
Tätä muutosta tukee Everonin yhteistyökumppani Howzin yritykselle kehittämä digitaalinen analytiikka- ja raportointialusta Everon Care, joka auttaa palveluntuottajia tekemään parempia ja oikea-aikaisempia päätöksiä. Sen tavoitteena on parantaa ikäihmisten elämänlaatua, tehostaa hoivahenkilöstön toimintakykyä ja ehkäistä vaaratilanteita. Alusta hyödyntää dataa, jota kerätään esimerkiksi turvarannekkeista, liike- ja ovisensoreista sekä muista kotiin tai hoivayksikön huoneeseen asennettavista ratkaisuista. Palvelu analysoi käyttäytymistä ympärivuorokautisesti ja tuottaa reaaliaikaista tietoa muun muassa liikkumisesta, päivittäisistä rutiineista ja nukkumisesta.
”Ratkaisu tunnistaa varhaisessa vaiheessa poikkeamia yksilöllisissä käyttäytymismalleissa. Esimerkiksi muutokset unirytmissä tai liikkumisessa voivat viitata heikentyvään toimintakykyyn. Tällöin henkilöstö voi arvioida tilanteen ja käynnistää tukitoimet ennen akuutin hoitotarpeen syntymistä.”
Toinen esimerkki on juuri markkinoille tullut Night Owl, joka mahdollistaa hoitajille digitaalisen läsnäolon ja käynnin asiakkaan luona.
”Digikäynti auttaa muun muassa säilyttämään kotihoidon asiakkaan yörauhan. Hoitaja voi tarkistaa Night Owlin avulla asukkaan tilanteen ilman fyysistä läsnäoloa ja henkilön herättämistä. Monelle vanhukselle turvallisuuden tunne syntyy siitä, että tiedetään jonkun seuraavan vointia. Night Owlin myötä se tapahtuu huomaamattomasti ja keskeyttämättä unta. Myös ajansäästö on merkittävä, kun asiakkaan luokse ei tarvitse ajaa autolla”, Oksa huomauttaa.
Ennakoivien ratkaisujen kehittäminen ei synny sattumalta. Se vaatii pitkäjänteistä teknologiajohtamista, selkeitä vastuita ja tiivistä yhteistyötä liiketoiminnan kanssa.
Oksa aloitti Everonilla vuonna 2019 konsulttina ohjelmistokehityksen ja sulautettujen järjestelmien parissa. Vuoden 2024 alussa hän siirtyi koko konsernin CTO:ksi.
”Teknologiaorganisaatiooni kuuluu noin 25 asiantuntijaa eri maissa. Roadmap-tyyppinen työskentely, tiivis yhteistyö myynnin kanssa sekä kansainvälinen tiedonvaihto varmistavat, että kehitystyömme kohdistuu oikeisiin asioihin oikeaan aikaan. Tavoitteena on varmistaa, että asiakkaamme saavat parhaat mahdolliset ratkaisut omiin tarpeisiinsa.”
Everonin toimintamaat Suomi, Ruotsi ja Iso-Britannia ovat markkinoina eri vaiheissa. Muun muassa lainsäädäntö ja teknologian hyväksyttävyys vaihtelevat. Esimerkiksi kameraratkaisujen käyttö on Ruotsissa pidemmällä kuin Suomessa. Isossa-Britanniassa siirtymä analogisista järjestelmistä digitaalisiin on keskeinen ajuri.
Perustarve on kuitenkin kaikkialla sama: turvallinen, kustannustehokas ja ennakoiva hoitoprosessi.
”Kyse ei ole enää yksittäisistä tuotteista, vaan kokonaisvaltaisista ratkaisuista. Tarjouspyynnöissä pyydetään yhä useammin skenaariopohjaisia vastauksia: mitä voidaan tehdä ja miten ratkaistaan tilanteet, jos asiakas liikkuu poikkeavasti, valvoo öisin tai kaatuu? Tähän suuntaan mennään kaikilla markkinoilla.”
Yhteinen teknologiapohja mahdollistaa skaalautuvuuden ja tehokkaan tuotekehityksen. Paikallinen ketteryys puolestaan varmistaa, että ratkaisut vastaavat kunkin maan sääntelyyn ja toimintaympäristöön.
Oksa korostaa, miten teknologian kehityssykli on nopeampi kuin koskaan. Erityisesti tekoäly on muuttanut mahdollisuuksia analysoida ja hyödyntää dataa.
”Seuraamme aktiivisesti teknologisia trendejä, mutta emme lähde mukaan jokaiseen ilmiöön. Päätöksenteossa korostuvat asiakastarpeet, vaikutus hoivaprosessiin, sääntely-ympäristö ja skaalattavuus.”
Käyttäytymisanalytiikkaan perustuvat ratkaisut ovatkin esimerkki teknologiasta, joka tukee suoraan Everonin strategista tavoitetta: siirtymää kohti ennakoivaa, tietoon perustuvaa hoivaa.
Night Owl esittää asukkaan hoitajalle tikku-ukkona eli pikselöitynä hahmona. Pikselöinti toimii keskeisenä yksityisyydensuojan mekanismina: hoitohenkilöstö saa käyttöönsä olennaisen visuaalisen tiedon ilman tunnistettavia yksityiskohtia.
Teknologia sisältää myös kameran, jonka avulla tapahtuma voidaan tarvittaessa tarkistaa hälytyksen jälkeen.
Ratkaisu tukee ennakoivaa terveydenhuoltoa, sillä asukkaan ei tarvitse itse hälyttää apua. Järjestelmä tunnistaa avuntarpeen automaattisesti ja välittää hälytyksen hoitajalle älypuhelimeen Everonin hoitajakutsujärjestelmän kautta.
Sensoriteknologian kehitys parantaa jatkuvasti datan laatua, mikä luo edellytyksiä ennakoivan hoidon mallien laajemmalle käyttöönotolle.
– Ajan mittaan, kun dataa kertyy enemmän, järjestelmä oppii ja pystyy ennakoimaan muutoksia. Näin syihin päästään nopeasti kiinni. Kyse on konenäöstä ja koneoppimisesta, jolloin ympäristö pitää kuvata ja ymmärtää. Käyttötapaukset tulee suunnitella yhdessä hoitajien kanssa, joten se vaatii resursseja suunnittelussa, sanoo Everon Groupin varatoimitusjohtaja Juha Sarsama.
Ratkaisua pilotoidaan parhaillaan Ruotsissa, ja sitä on otettu käyttöön myös Englannissa. Ruotsissa useat hoivakodit ovat toimineet pilottiasiakkaina alkuvuoden ajan.
– Ruotsi on maana edistyksellisempi GDPR-asioissa. Kameralainsäädäntö määrittelee selkeästi tilanteet, joissa tämän tyyppisiä sensoreita voidaan käyttää. Kokemus digitaalisista hoivaratkaisuista on siellä pidemmällä, Sarsama huomauttaa.
Everon on toteuttanut Ruotsissa myös ratkaisuja, joissa yöhoitajan fyysisiä käyntejä on voitu vähentää hyödyntämällä kamerateknologiaa.
Pilottien perusteella asukkaiden turvallisuuden tunne on lisääntynyt.
– Yksityisyyteen liittyvät huolet nousevat harvoin esiin. Turvallisuuden tunne, mielenrauha ja nopea reagointikyky koetaan tärkeämmiksi, Sarsama sanoo.
Englannissa siirrytään parhaillaan analogisista järjestelmistä digitaalisiin, ja myös siellä digitaalisia sensoreita pilotoidaan. Suomessa kehitystä hidastaa tällä hetkellä lainsäädäntö.
Lue lisää: Alkuperäinen artikkeli on julkaistu Hoiva ja Terveys -verkkolehdessä
Tutkimukset osoittavat selvästi, että häiriintynyt uni on yhteydessä merkittävästi kohonneeseen kaatumisriskiin iäkkäillä. Kaatumiset ovat yksi vanhustenhoidon vakavimmista ja kustannuksiltaan merkittävimmistä tapahtumista, ja niiden vaikutukset ulottuvat usein laajasti yksittäisen henkilön terveyden, toimintakyvyn ja hoivan tarpeen lisääntymiseen.
Tietoa kaatumisriskin ja unen yhteydestä on jo runsaasti. Haasteena on kuitenkin se, miten muutoksiin voidaan reagoida riittävän ajoissa. Perinteinen hoivateknologia toimii usein reaktiivisesti. Se hälyttää, kun jotain on jo tapahtunut. Uudet ratkaisut voivat kuitenkin tuoda turvallisuuteen ennakoivan ulottuvuuden.
Everon Care – Everonin ja Howzin yhteistyössä kehitetty ratkaisu – on proof-of-concept-hankkeessa osoittanut, että muutoksia unen laadussa ja kestossa voidaan tunnistaa analysoimalla käyttäjän ranteessa olevan hälytyspainikkeen dataa. Koneoppimisen avulla laite voi havaita muutoksia käyttäjän unessa ilman lisälaitteita tai muutoksia päivittäisiin rutiineihin. Käytännössä tämä tarkoittaa, että sama ranteessa pidettävä laite, joka hälyttää hätätilanteessa, voi myös antaa varhaisen viitteen muuttuneesta unirytmistä ja mahdollisesti kasvavasta kaatumisriskistä.
Teknologia ei korvaa ammattilaisten tekemää arviointia, mutta se voi tarjota hoitohenkilöstölle arvokasta tietoa päätöksenteon tueksi. Varhaisten merkkien tunnistaminen mahdollistaa sen, että toimenpiteitä voidaan kohdentaa ajoissa ja toimia ennaltaehkäisevästi.
Maailman unipäivä muistuttaa, että hyvä uni on terveyden perusta. Ikäihmisten hoidossa se on myös tärkeä osa turvallisuutta.
Everon Group toi Everon Care -palvelun markkinoille samanaikaisesti Suomessa, Ruotsissa ja Isossa-Britanniassa vuoden alussa. Ratkaisu on suunniteltu tukemaan ikäihmisten turvallista asumista sekä auttamaan hoivapalveluiden tuottajia siirtymään reaktiivisesta toiminnasta ennakoivaan hoivaan.
Everon Care hyödyntää olemassa olevaa dataa, jota kerätään esimerkiksi turvarannekkeista, liike- ja ovisensoreista sekä muista kotiin tai hoivayksikön huoneeseen asennettavista terveysteknologian ratkaisuista.
Palvelu analysoi käyttäytymistä ympärivuorokautisesti ja tuottaa reaaliaikaista tietoa muun muassa liikkumisesta, päivittäisistä rutiineista ja nukkumisesta. Ratkaisu tunnistaa varhaisessa vaiheessa poikkeamia yksilöllisissä käyttäytymismalleissa. Esimerkiksi muutokset unirytmissä tai liikkumisessa voivat viitata heikentyvään toimintakykyyn tai kasvavaan riskiin, jolloin hoitohenkilöstö voi arvioida tilanteen ja käynnistää tukitoimet ennen kuin syntyy akuutti hoitotarve.
Perinteiset hälytys- ja valvontajärjestelmät reagoivat usein vasta tapahtuneeseen vaaratilanteeseen. Everon Care keskittyy ennaltaehkäisyyn ja jatkuvaan tilannekuvaan. Varhaiset havainnot mahdollistavat oikea-aikaiset toimenpiteet, jotka voivat ehkäistä esimerkiksi kaatumisia, sairaalahoitoja ja raskaampien palvelujen tarvetta.
Sosiaali- ja terveydenhuollon toimijat ovat laajasti yhtä mieltä siitä, että ikääntyneiden tukemiseen tarvitaan uusia, vaikuttavia toimintamalleja. Teknologian hyödyntäminen ja varhainen puuttuminen ovat keskeisiä keinoja turvallisen ja itsenäisemmän arjen tukemisessa.
– Everon Care auttaa tekemään näkyväksi sen, mikä aiemmin on jäänyt huomaamatta. Kun pienet muutokset arjen rutiineissa tunnistetaan ajoissa, hoivaa voidaan kohdentaa ennakoivasti ja inhimillisemmin, sanoo Everon Groupin varatoimitusjohtaja Juha Sarsama.
Ikääntyvä väestö, kasvavat hoivatarpeet ja henkilöstöpula asettavat kunnille ja hyvinvointialueille merkittäviä haasteita. Everon Care tukee ammatillista päätöksentekoa kokoamalla hajanaisen datan selkeäksi ja helposti hyödynnettäväksi kokonaisuudeksi.
– Niin julkisen puolen kuin yksityisillä palveluntuottajilla on jo paljon dataa käytössään, mutta sen hyödyntäminen arjen työssä on ollut haastavaa. Everon Care on rakennettu juuri tätä varten. Se tukee hoitohenkilöstön tilannetietoisuutta ajantasaisilla ja ymmärrettävillä näkymillä, Sarsama toteaa.
Palvelun avulla hoivapalvelujen tuottajat voivat tunnistaa korkeamman riskin asiakkaat, priorisoida resurssit vaikuttavammin ja vähentää ei-akuutteja toimenpiteitä. Tämä parantaa kustannustehokkuutta, hoidon laatua sekä asiakkaiden ja henkilöstön turvallisuutta.
Everon Care integroituu olemassa olevaan hoivateknologiaan, kuten turvahälyttimiin ja sensoreihin sekä muihin mukana kannettaviin hälyttimiin. Palvelu analysoi kerättyä dataa ympärivuorokautisesti ja tuottaa hoivahenkilöstölle helposti tulkittavia näkymiä sekä yksilöllisiin käyttäytymismalleihin perustuvia hälytysrajoja.
Ratkaisun keskiössä ovat läpinäkyvyys, tietoturva ja eettinen datan käyttö. Asiakkaan suostumus ja ihmisarvon kunnioittaminen ovat keskeisiä periaatteita. Everon Care ei korvaa inhimillistä päätöksentekoa, vaan tukee sitä tarjoamalla parempaa tilannetietoa.
– Suomen ikääntyvä väestö ja kasvava hoivatarve edellyttävät ratkaisuja, jotka tukevat sekä asiakkaiden hyvinvointia että henkilöstön jaksamista. Odotamme, että tämän vuoden aikana uudistuvan lainsäädännön myötä Suomessakin voidaan ottaa käyttöön uusia digitaalisia hoivamalleja, kuten digitaalinen käynti, digitaalinen läsnäolo sekä sensoripohjainen hyvinvoinnin seuranta. Ne on suunniteltu lisäämään asiakkaiden turvallisuutta, nopeuttamaan reagointia riskitilanteissa ja mahdollistamaan yksilöllisempi, tietoon perustuva hoito. Everon Care ratkaisulla voidaan aidosti parantaa hoidon laatua ja auttaa kohdentamaan henkilöstöä sinne, missä ihmisen läsnäolo on korvaamatonta ja luonnollista. Jos hoivakäynti voidaan toteuttaa digitaalisesti silloin, kun se on asiakkaalle tarkoituksenmukaista, syntyvä resurssisäästö voi olla merkittävä”, Sarsama huomauttaa.